15.10.2017

Lapin lumottu ruska












Valitettavasti nämä kuvat on otettu jo kuukausi sitten eikä puut Luoteis-Lapissa enää hehku samalla tavalla. Jo kaksi viikkoa sen jälkeen maisema oli karun näköistä ja ainoastaan maa paikoitellen hehkui punaisena. Oikeastaan tunturissa se ruska aina parhaiten näkyy, koska siellä useimmiten käy pakkanen ja saa maan paremmin hehkumaan punaisena. Osa näistä kuvista on siis napattu tunturissa ja osa taas kotipihalta.

En jostain syystä ole tätä postausta saanut sitten millään valmiiksi. Täällä blogissa se on odotellut tekstiä jo useamman viikon enkä vain ole saanut aikaiseksi kirjottaa pyöräilyreissustani ruskan aikaan. Olen joka vuosi alkanut enemmän ja enemmän pitämään syksystä ja etenkin ruskasta ja tämän vuoden osalta tykästyminen lisääntyi tällä periaatteella, että valokuvat ovat heti parempia kuin kesäisen aurinkoisen päivän aikana ja lisäksi maaston eri värit tuovat kuviin ihan erin tunnelman. Vettäkin on tänä vuona satanut niin vähän ettei ole sillä huonolla verukkeella edes jäädä kotia löhöämään.

Ruskan komeimpaan aikaan lähdin taas Äkäsjärven rannalta polkemaan ensin Kukaksen suuntaan ja siitä jatkoin matkaani Leville menevää maastopyöräreittiä pitkin. Maasto alussa on hyväkulkuinen ja suht helppo (mitä nyt mäkiä riittää) Kotamajalle asti. Kotamajan jälkeen ei pitkään tarvi polkea, kun lähtee oma reitti (polku!) Leville päin ja reitti huononi selvästi. Mennessä se ei tuntunut ees niin pahalta, koska se taisi olla hieman alaspäin loiva ja kivikko ei niin paha ollut, mutta hidasta kulkeminen kyllä oli. Kesänkitunturin kyljessä pyörräillessä huomasin, että ruska oli voimakkaamman värinen tunturissa ja pysähtelin välillä kuvaamaan. Jatkaessani eteenpäin tuli rautarappuset vastaan ja koska rappusissa ei oltu otettu huomioon läskipyörien paksuisia renkaita niin sain kivasti omaan pyörääni muutaman naarmunkin, kun jouduin pyörää taluttamaan alaspäin.
Rappusten jälkeen maasto oli hetken ihan suht hyvä kulkuista, mutta mitä lähemmäksi Pyhäjärveä pääsin niin sitä märemmäksi ja kivikkoisemmaksi polku kävi. Lisäksi energiani olivat vähissä, mutta sisulla päätin että söisin evääni vasta mökissä. Olisi varmaan pitänyt aiemmin jo jotain energiaa napata, koska loppu tuntui älyttömän raskaalta.

Eväiden syönnin jälkeen (pororyynäri ja muutama hapankorppu) tunsin oloni huomattavasti paremmaksi eikä kulku tuntunut niin pahalta. Jossain vaiheessa tajusin, että tulipa otettua taas liian vähän evästä verrattuna siihen kuinka paljon kulutan koko reissun aikana. Enää oli jäljellä pari urheilugeeliä ja matkaa olisi vielä poljettavana 10km. Lisäksi olin lähtenyt liian myöhään liikenteeseen (en kuvitellut että olisin niin hidas), joten pimeäkin alkoi lähestymään aiemmin kuin minä autoani. Kotamajalta Äkäsjärvelle pyörilin kuin tuulispää ja varsin onnellinen olin, kun autolle pääsin. Kello taisi olla 19.55 ja Jounin kauppa menee kiini kello 20, joten vähän harmittelin kun en päässyt herkkupatukkaa ja cokista ostamaan kun ajelisin takaisin kotiin. Onneksi kotimatkassa ei mennyt niin kauaa niin kerkesin kauppaan ostaan kauan himoitsemaani cokista. Se oli mun palkinto siitä pyöräilyreissusta. Matkaa tuli 32.5km ja aikaa meni laskematta ruokataukoa 5h 30min.

Valitettavasti nämä kuvat on otettu jo kuukausi sitten eikä puut Luoteis-Lapissa enää hehku samalla tavalla. Jo kaksi viikkoa sen jälkeen maisema oli karun näköistä ja ainoastaan maa paikoitellen hehkui punaisena. Oikeastaan tunturissa se ruska aina parhaiten näkyy, koska siellä useimmiten käy pakkanen ja saa maan paremmin hehkumaan punaisena. En jostain syystä ole tätä postausta saanut sitten millään valmiiksi. Täällä blogissa se on odotellut tekstiä jo useamman viikon enkä vain ole saanut aikaiseksi kirjottaa pyöräilyreissustani ruskan aikaan. Olen joka vuosi alkanut enemmän ja enemmän pitämään syksystä ja etenkin ruskasta ja tämän vuoden osalta tykästyminen lisääntyi tällä periaatteella, että valokuvat ovat heti parempia kuin kesäisen aurinkoisen päivän aikana ja lisäksi maaston eri värit tuovat kuviin ihan erin tunnelman. Vettäkin on tänä vuona satanut niin vähän ettei ole sillä huonolla verukkeella edes jäädä kotia löhöämään.

26.9.2017

Vinkkejä road tripille Norjaan

Aika monen suusta olen saanut taas kesälomani jälkeen kuulla kuinka mukavaa olisi päästä (taas) käymään Norjassa. Voin vakuuttaa, että se kannattaa. Norjaan lähteminen ei nimittäin vaadi suurempia rahallisia säästöjä, ei välttämättä tarvitse hirveänä reissua ees suunnitella, mutta ripauksen seikkailumieltä reissuun tarvitsee. Meiltä täältä Pohjois-Suomesta Norjaan on entistä helpompaa (joillekin jopa päivittäistä), mutta etelämpänä asuvalle myös helppoa jos vain jaksaa autossa istua vähän enemmän.

Olen nyt kahtena peräkkäisenä kesänä suuntanut loman alkupäässä heti Pohjois-Norjan suuntaan, joten vain siltä pohjalta olen näitä vinkkejä kerännyt mieleeni. En siis ole mikään vanha konkari, mutta silti muistan miltä tuntu ekaa kertaa lähteä Norjaa kiertelemään autolla.








Matkaan kuluva aika. Älä katso Norjan kartaa samalla tavalla kuin Suomen karttaa (Oulusta Ylläkselle suora tie, arvioitu aika n. 4 tuntia). Norjassa nopeudet ovat hitaampia, kyliä varmaan joka 10km välein ja tiet ovat suurimmaksi osaksi hyvin mutkaisia ja mäkisiä. Esimerkiksi kun katsoo Alta Tromssa väliä niin kartaltahan se näyttää siltä, että kaupungista toiseen hurautetaan lyhyessä ajassa, koska ne ovat niin lähellä toisiaan. NOT. Maata pitkin matkaa tulee google mapsin mukaan 439km eli 6h 32min. Kahta lauttaa käyttämällä matkan pituudeksi tulee 309km ja arvioitu aika 5h 56min. En oikein luottaisi noihin aika arviohin jos ei sitten ihan täysiä pääse paahtamaan väliä.

Lautat lyhentämään reittejä. Suomessahan me saamme (kai) nauttia ilmaisista lautoista suuntaan jos toiseen, mutta Norjassa ei taida tämmöistä mahdollisuutta olla. Näiden hinnat myös vaihtelevat tosi hurjasti ja lauttojen aikataulut saattavat olla hämärän peitossa, kun infopisteitä ei ole eikä minkään sortin infotauluja näy lauttojen lähellä missään. Viime kesänä ajelimme Jäämeren rannikoa pitkin Berlevågin kylään ja suunnittelimme menevämme lautalla toiselle nimelle Mehamnin kylään. Camping alueelta kyselimme hintoja ja hinta taisi pyöriä siinä 150e tienoilla. Päätimme suosiolla ajella kyseiselle niemelle.





Millä kulkuvälineellä matkaan? Tämähän on täysin makuasia ja varmana kaikki vaihtoehdot ihan käypiä, mutta koska asuntoautoa ei valitettavasti omisteta (se olis mun mielestä paras vaihtoehto) niin nyt ollaan molempina kesinä pakettiautolla kuljettu. Hellu on rakentanut pakettiautoon välikerroksen. Alapuolella sälilytetään kaikki tavarat: laukut, muonat, keittimet, grillit, retki-istuimet, kalastusvälineet jne. Kerroksen yläpuolella kuljetetaan matkan aikana molemmille pyörät ja yön ajaksi ne nostetaan ulos  ja levitetään patjat paikoilleen ja aloitetaan koisimaan. Jos ei pysähdytä missään erikoisessa paikassa syömässä eikä muonan valmistus ulkona nappaa niin retkikeittimellä pystyy hyvin myös meidän "sängyllä" tekemään ruokaa (siis ilman patjoja ja makuupusseja). Pakettiautoon mahtuu hurjasti tavaraa mukaan, mutta päästään myös yöt nukkumaan paksuilla patjoilla eikä tuulikaan pääse autoon niin pahasti kuin teltan sisälle.

Camping -alueet. Riippuu tietenkin millä alueella kulkee, mutta itselle on ainakin jäänyt sellainen kuva, että camping alueita Pohjois-Norjasta löytyy kiitettävästi eli niistä ei hirveänä tarvi stressata. Aina me ei niihin mennä, koska pakettiautolle on suht helppo löytää paikka mihin parkkeerataan ja jäädään yöksi. Kunhan ei ole minkään ison tien varressa. Kartanlukijana olenkin oppinut kärkkymään pikkuteitä, koska sieltä monesti on löytyneet parhaimmat yöpaikat ja vielä ilmaiseksi. Peseytymisen vuoksi sitten suuntaamme camping alueille ja niissä on hyvä olla 10kr kolikot, koska muuten ei suihkuun pääse 3 tai 5 minuutiksi peseytymään. 10kr kolikoita olisin kaivannut enemmän, koska eräässä paikassa lämminvesijako meni sekaisin, vaikka en ollut kuin 1 minuutin kerennyt suihkussa olemaan ja sainkin shampoot ja saippuat pestä iholtani jääkylmässä vedessä.

Lämmin vaatetus. Lämpimälle kelille totta kai kannattee myös varautua ottamaan vaatetta, mutta harvoin sitä kesälomalle muistaa toppavaatteita kaivaa kaapista mukaan. Tämän virheen opin kantapään kautta, koska ekalla reissulla otin vain villavaatteita ja tuulitakkeja mukaan ja olinkin ihan jäässä yötä päivää jäämeren rannalla. Sillä reissulla ei aurinkoa muutenkaan näkynyt ja koleaan ilmaan lisää vielä jäätävän pohjoistuulen niin kyllähän se kylmyys meni luihin ja ytimiin. Tänä kesänä otinkin pitkän toppatakin mukaan. Päivät olivat suurimmaksi osaksi tosi nättejä ja lämpimiä, mutta iltaisin olen aina kylmissäni niin silloin oli mukava vetää vielä toppatakki yhdeksi kerrokseksi niin eipä enää tullut kylmä. Tämä siis juuri niillä hetkillä kun tehdään iltapalaa tai kävellään hetki paikkoja kierrellen ennen nukkumaan menoa.



Kaikille kaikkea. Tää varmaan on yleinen hyvä sääntö kaikille reissuun lähtijöille: tehdään selväksi mitä kukin haluaa tulevalta reissulta. Norja tarjoaa paljon eri puitteita, mutta erityisesti se tarjoaa upeita maisemia, hyviä kalapaikkoja kalastajille ja retkeilijöille paljon vaellusreittejä. Sovun säilyttämiseksi kaikki joustaa ja nauttii yhteisestä matkasta. Jos löydetään hyvä kalapaikka niin siinä myös ollaan sitten hetki, että kalastaja pääsee nauttimaan myös reissusta. Näinä hetkinä minä vain nautin maisemista, lueskelin kirjaa ja fiilistelin omaa lomaani. Jotkut voivat tehdä sen aurinkorannalla, mutta minulle sopii aivan hyvin kallioinen ranta Jäämeren vieressä. 

Reissussa on myös hyvä muistaa pysähtyä tarpeeksi useasti eikä vain paahtaa menemään koko matkan ajan. Pysähdykset tuovat mukavaa vaihtelua matkaan, mutta on myös mahdollista että paikasta löytyy jotain erikoista. Norjassa nimittäin riittää koluttavaa oikeille seikkailijoille!

Onko sinulla vinkkejä Norjan reissuun tai yleensä autolla matkustamiseen?

20.9.2017

Senjan saari vs. Lofootit

Aivan varmana kaikki ovat kuulleet Lofooteista ja Lofoottien teräväpäisistä huipuista ja upeista näköalapaikoista. Ei sillä, että ne eivät olisi totta, mutta kuinka moni on kuullut samaa lausuntoa Senjan saaresta? En ainakaan minä. Silti tiesin tämän kesän lomareissua miettiessäni, että Senjalle ehdottomasti haluan - kiitos Instagramin, josta olen bongannut paljon upeita kuvia saarelta.

Tänä kesänä kävimme molemmissa ja Senjalla kävin ensimmäistä kertaa. Suunnitelmissa oli käydä vain puoli saarta läpi, koska autossa istuminen puudutti ja mitä maastokartasta tulkitsin niin korkeimmat huiput sijaitsivat saaren pohjoispäässä, jonne mekin suuntasimme. Löysimme monen moista mielenkiintoista ja upeaa paikkaa, mutta myös ei niin upeita paikkoja mitä kartta väitti. Näitä sattuu, kun uudessa ja tuntemattomassa seikkailee. Mutta arvatkaapa vain, tänne blogiin ei päädy niistä "ei niin upeista" paikoista kuvia. Sori, sellaiset maisemat ei mua oikein inspiroineet kuvaamaan.




Jos siis mielii kulkea Tromssasta mantereen kautta niin ainoa reitti on Finnsnessin kautta, mutta lautta Kvaloyan saarelta kulkee myös Senjalle Botnhamnin kylään. Lautat Norjassa ovat mielestäni hintatasoltaan hyvin arvaamattomia, joten suosiolla ajelimme mantereen kautta. Ajassa olisimme varmana säästäneet, mutta varmuutta ei ollut että olisiko lautalla säästänyt myös rahaa.

Kartaan piirsin summissa reitin Fylkesvegin osoitteeseen, josta lähti oppaan mukaan hyvin upea vaellusreitti jyrkille vuorten huipuille. Eli vaellusreitille olisi päässyt, kun päätieltä olisi kääntynyt Fjordgårdiin menevälle tielle ja ensimmäisen tunnelin vieressä oli parkkipaikka ja merkistö joka osoitti mistä vaellusreitti alkoi. Vaellusreitti merkittiin vaikeaksi eli edessä olisi ollut jyrkkää ja raskasta nousua ja arvioitu retkeilyaika oli 5 tuntia. Tänne en päässyt reissullani, koska päivänä jona suunnittelin lähteäväni vuorelle oli tihkusateinen, joten pilvet olivat erittäin alhaalla. Useamman tunnin odottelimme jos sade hellittäisi ja taivas repeäisi, mutta ihan turhaan. Matkaa oli jatkettava ja vasta illalla 8 aikaan sade alkoi hellittään. Varmaan ihan fiksu päätös, koska kivet olisivat olleet liukkaat ja näkymät huonot, joten pitää vain haaveilla että jonakin toisena kertana pääsisin tuon reitin vaeltaan.Toisaalta, nyt kun minulla on Senjan saaresta vaellusreitti vihkonen niin voisin saarella viettää vaikka useammankin päivän vain vaeltaen ja tutkien paikkoja.








Mitä eroa siis Lofooteissa ja Senjan saaressa mielestäni on? Väkimäärä. Mitä olen Pohjois-Norjassa kesäisin kulkenut niin siellä ei voi välttyä tapaamasta muita roadtrip matkustajia ympäri Eurooppaa, mutta Lofooteilla niitä on enemmän kuin missään muualla. Aluksi mua Lofootit vähän tylsistytti juurikin sen ajatuksen takia, että siellä olisi massoittain porukkaa eikä rauhallisista camping alueista olisi tietoakaan. Pakettiautolla kulkiessa ollaan hyvin totuttu ettei camping alueelle aina tarvi edes mennä, koska jos omaa rauhaa haluaa niin se pitää etsiä jostain muualta. Lofooteilla on kuitenkin niin paljon kulkijaa, että se ei ole oikeastaan mahdollista. Ainakaan mun kokemuksella. Mutta hyviä camping paikkoja löytyy moneen makuun, joten se ei varmana pilaa yhtään sen enempää retkeä Lofooteilla.

Mielestäni Senja ja Lofootit ovat melko samankaltaisia ja ehdottomasti sellaisia paikkoja mitkä pitää päästä tutkimaan. Molemmissa teräväkärkiset vuorenhuiput saavat tasamaan suomalaisen huokailemaan koko automatkan eikä ne ihan heti sieltä lopu. Lisäksi molemmat sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että olisi suuri vääryys olla käymättä molemmissa samalla iskulla.  Valtameren rannat pitävät myös kalastelevat miehet tyytyväisenä, joten meilläkin molemmat osapuolet pysyivät erittäin onnellisina niin Senjan saarella kuin Lofooteilla.

Oletteko te ikinä tutustuneet Senjan saareen? Mitä kohteita suosittelisitte?

P.s. Kaikki kuvat on otettu Senjalta

16.9.2017

Upea vaellusreitti Tromssassa

Minua on turhauttanut, kun en ole netin ihmeellisestä maailmasta löytänyt hyvää vaellusreitti kartastoa Norjan puolelta ja sinne juuri niin kovasti haluaisin lähteä päiväksi pariksi patikoimaan. Kyllähän maastokartoista, jotain viitettä näkee, mutta niin hyvä en ole tulkitsemaan karttoja että osaisin arvioida kuinka raskas reitti oikeasti on ja kuinka kauan patikkareitti suurinpiirtein vie. Kanadassa, Vancouverissa ollessani paikalliset kertoivat sivustosta josta näki kaikki alueen patikkareitit ja niissä jokaisessa kerrottiin kuinka kauan suurin piirtein reitin kulku kestäisi, minkä tason reitti on kyseessä, paljonko nousua ja mihin esimerkiksi voi jättää auton parkkiin. Tämmösiä ylellisyyksiä meillä Suomessakaan ei ole ja tähän selvästi pitäisi tulla muutos.

Tromssaan päästyämme suuntasinkin ensimmäisenä kaupungin infopisteelle tutkimaan, josko sieltä löytyisi ilmaisia tai kohtuuhintaisia karttoja alueen vaellureiteistä. Noh, olihan siellä isot maastokartat joiden hinta oli n. 25€. Sinne jäi Tromssan alueen kartat, koska suunnitelmissa oli alueella olla vain päivä, joten en viitsisi sen vertaa alueen maastokartasta maksaa yhden päivän vuoksi. Ostin kuitenkin Senja saaren vaellusreitistövihkosen, joka ei onneksi maksanut kuin 5€ ja siinä oli kaikki tarvittavat informaatiot reiteistä. Myös kuvat jotka ovat tärkeitä, kun tottakai haluaa päästä mahdollisimman upealle paikalle vaeltamaan.







Lähdimme sitten seku vain ajelemaan ympäriinsä eikä hotelliin meno ihan vielä houkutellut. Ilmahan oli mitä parhain: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli 20 astetta. Hellu tietenkin etsi kalapaikkaa, minä upeita maisemia. Pysähdyimme ensin sillan kupeeseen, jossa hellu kävi heittelemässä onkea ja onnistui saamaan vain muutamia pieniä kaloja. Tämän vuoksi jatkoimme vielä matkaa ja pian huomasimmekin parkkipaikan täynnä autoja. Ihmettelin että minkä takia paikassa oli niin paljon autoja, kun ei mitään kauppoja tai muuta vastaavaa näkynyt, mutta pian huomasin polkuja kulkevan vuoren rinnettä pitkin ylöspäin, jonka varrella näkyi muutamia ihmisiä kävelevän. Tässä vaiheessa huusin, että tämä on minun paikka - tähän minä jään. Ei kai siinä muu auttanut hellun kun pysäyttää auto ja minä vaihetin vaatteita retkeen sopivammaksi (ilma oli lämmin, mutta tulisiko vuorella kylmä?) ja hellu pakkasi minulle reppuun evästä ja vettä. Hän halusi vielä jatkaa kalastuspaikan etsimistä. Huono puoli reitissä oli se, että vaikka reitti oli selvästi piintynyt maahan ja sitä olisi punasien merkkien lisäksi helppo seurata, en tiennyt kuinka pitkä ja kuinka vaativa reitti olisi. Täten ajattelinkin että kääntyisin sitten, kun minua huvittaisi.

Reitti oli mielestäni vaativa. Suoraa ylämäkeä koko ajan. Välillä oli myös lumessa tarpomista, joka ei kuumuudessa ylöspäin mentäessä haitannut lainkaan, mutta alaspäin liukuminen lumessa oli turhankin jännittävää. Maasto tuntui koko ajan menevän vaikemmaksi ja minulla loppuikin jo hyvissä ajoin vesi. Onneksi puhdas puro tarjosi kulkijalle pullon täytettä ja matka jatkui paljon reippaammin. Viimeinen puolen tunnin ylösnousu oli ehdottomasti rankin ja vaikein. Jyrkässä ylämäessä hypittiin kivien päältä toiselle ja apuna piti vähän väliä käyttää käsiä, että pääsi kulkemaan ylöspäin. Mietin siinä vaiheessa, että millä ilmeellä tulisin takaisin alaspäin, kun ylösmenokin oli jo niin vaikeaa.






Viimein ylös päästyäni huomasin todellakin olevani vuoren huipulla. Korkeanpaikan kammoiselle ihmiselle paikka ei ollutkaan niin mieluisa enää. Tästä syystä laskin kankkuni melko äkkiä alas ja päätin sillä tyylillä nauttia maisemista, syödä evästä ja räpsiä muutamia kuvia. Paikalle saapui pian toinenkin vaeltaja, nuori mies joka selvästi odotti että siirtyisin paraatipaikalta muualle. Eväiden syönti jäi kesken, kun minua vaivasi hänen seisoskelunsa minun vieressäni. Siirryin hiukan alaspäin ja ajattelin jatkaa eväiden syöntiäni niin huomasin, että mies oli kaivanut dronen (filmaamiseen tarkoitetun helikopterin) ja alkoi sillä lentelemään pääni yläpuolella. Tämän "ruohonleikkurin" äänen kuuleminen ja tietäminen, että pääni päällä leijuu kopteri, ei herättänyt minussa lainkaan ihastusta, joten minun oli paettava paikalta. Niin kuin aiemmin arvelin, niin alastulo oli erittäin vaikea ja jokaisen askeleen hallittu laskeminen vei aikaa ja paljon energiaa lihaksilta. Muuten alastulo meni joutuisasti ja olin ihan tyytyväinen, että sain käytyä vuoren huipulla ihan omin avuin.

Ylösmenoon matkaan meni 2h 20minuuttia eikä matkaa ollut kuin vain 3.7km. Alastuloon meni varmaan jotain alle 2 tuntia, mutta innostuin kuvaamaan kamerallani erityisen paljon, kun hellu oli tullut minua vastaan. Tämän jälkeen ajelimme takaisin Tromssan keskustaan ja parkkipaikan löydyttyä pääsimme viimein hotelliin lepäämään.

Seuraavana päivänä olikin jalat ja takalisto ihan jumissa enkä haaveillutkaan heti seuraavasta vaelluksesta. Silti olin erittäin onnellinen edellispäivän tuurista, kun niin upean paikan löysimme sattumalta. Tämä vaellus olikin minulle se parhain muisto mikä jäi meidän Norjan reissustamme. Tiedän, että haluan kokea samanlaisia reissuja vielä monena muunakin kesänä.