Viimeisiä päiviä vuodelta 2015

Uuden vuoden aaton aattona päätettiin lähteä ihailemaan Pallaksen maisemia. Suunnitelmissa oli jo aiemmin, että jonain päivänä joululomalla olisi tarkoitus lähteä käymään Pallaksella mutka, joten sääennusteiden mukaisesti toteutettiin se toiseksi viimeisenä päivänä vuotta 2015. Olisin toivonut, että ilma olisi ollut paljon selkeämpi, mutta koska koko viikoksi oli luvattu melko lauhaa, pilvistä ilmaa niin keskiviikoksi luvattu puolipilvinen ilma sai kelvata.

Taisin sinä aamuna jopa ennen kahdeksaa nousta (unirytmi taas muuttui kolmen viikon loman aikana). Päivät ovat tällä hetkellä sen verran lyhkäsiä Lapissa, joten jos haluaa edes muutaman tunnin päivässä samoilla ulkona ilman lisävaloa, niin matkalle on lähdettävä ajoissa. Meiltä Pallakselle on noin 110km ajomatka eli 1,5h sai varata ajamiseen aikaa. Silti vähän myöhästyttiin lähdöstä, koska auringon säteet alkoivat näkymään jo puolessa välissä matkaa eikä siis päivästä saatu ihan kaikkea irti mitä oltaisiin voitu jos oltaisiin hieman aiemmin lähdetty. Mutta mitä niitä enää muistelemaan. Räiskyvän punainen oli taivaanranta Jerisjärven kohdalla.

Otettiin mukaan niin lumikengät kuin metsäsukset. Ei vain osattu päättää kummat olisi parempi tunturin päällä. Tiedettiin heti että metsäsuksilla ei tunturin päälle päästäis ilman nousukarvoja, joten pakko oli ottaa lumikengät mukaan. Toisaalta taas sukset ovat tasasemmalla vaan niin paljon nopeammat.

Pallas hotellilta lähdettyämme laitettiin sukset jalkaan ja kyllähän se ensimmäinen kilometri meni ihan joutuin sukset jalassa. Sen verran pitoa onneksi suksista löytyi. Sitten tuli nousua ja oli aika kaivaa repusta lumikengät jalkaan. Ehdotin, että oltaisiin vedetty suksia reppuista kiinni perässä tullen. Tottahan se varmaan olisi ollut että sukset olisivat epämiellyttävästi repineet suuntaan jos toiseen, joten sukset päätettiin kiinnittää reppuun niin että ne eivät edes koskettaneet maata. Jep, 230 metrin sukset selässä... Olihan se aika naurettava näky :D Jos tästä sen verran viisastuttaisiin ja saisi hommattua ahkion ennen seuraavaa kertaa.

Tuon enempää ei aurinkoa pilvisellä ilmalla näkynyt. Eikä se edes kunnolla horisontin päälle kiikkunut. Hetken ajan käväsi vain näyttäytymässä ja pian painui takaisin etelään. Samalla me koko ajan nousimme ylemmäs, lähemmäs pilviä ja lopulta sumua enempää emme enää nähneet.

Ylhäällä navigoiminen kävi koko ajan hankalemmaksi sumun koko ajan pahentuessa. Ei montaa metriä eteenpäin ei nähty ja reitien tolpat olivat melkein kokonaan lumeen peittyneet. Myös tuuli koveni koko ajan mitä ylemmäs päästiin ja viimein kun tuli tasaisempaa niin tuuli oli jopa niin paha, että hapenottaminen vastatuulessa vaati taitoa. Pallaksella olen kyllä useampaan otteeseen kesäaikana käynyt, joten suuntavaisto ei mennyt onneksi sekaisin vaikka minnekkään ei nähnyt. Tarkoituksena oli käydä Pallas-Hetta välisellä reitillä ensimmäisessä kodalla paistamassa makkarat, mutta jouduimme kuoppaamaan sen haaveen. Kodalle varmaan olisimme hyvin vielä jaksaneet mennä, mutta koska paluumatkalle oli tiedossa valtava vastatuuli (ja sukset vielä selässä). Lisäksi kello oli jo niin paljon että paluumatka olisi taittunut pimeässä sumussa, ei matkan jatkaminen tuntunut enää järkevältä. Parasta oli vain kääntyä takaisin.

Autolle tullessamme, päivä oli jo hämärtynyt eikä siitä kauaa mennyt kun oli jo pilkkopimeää. Ei ollenkaan kaduttanut päätös kääntymisestä. Kyllä sinne kodalle päästään sitten joku toinen kerta. Kun ne makkarat nyt jäi paistamatta niin päätettiin tietenkin pysähtyä paluumatkalla Oloksella Kammarissa syömässä. Poronkieli oli taas maistamisen arvoinen ja Kammarissa tulen toistenkin pysähtymään jos Pallaksella olen käymässä.

Vaikka päätös takaisin käätymisestä tehtiin niin silti hymy oli herkässä

Uuden vuoden aattona ei sännättykkään heti aamusta oikein mihinkään. Eilisen Pallaksen reissun jälkeen käytiin illalla vielä puolen tunnin hiihtolenkki vetämässä ennen saunaa. Kropassa alkoi jo vähän tuntumaan jatkuva tekemisen meininki ja illalla oli tiedossa laskettelukauden avajaiset meikäläiselle. Olen muuan vuosi sitten aiemminkin viettänyt uuden vuoden Ylläksen ilmasessa yömäessä ja halusin sen kokea uudestaan. Kauhea juhliminen ja ryyppääminen ei käynyt pienessä mielessäkään, joten laskettelu kuullosti juuri sopivalta hommalta ulkoihmiselle.

Valitettavasti ainoastaan kaksi hissiä oli auki ja väkeä kuitenkin sen verran, että jonoissa sai aina tovin seisoskella. Huipulle asti ei päässyt, mutta mitä ylempänä kävi, sitä hurjempi ilma oli. Ei siis oikein edes tehnyt mieli käydä yhtään korkeammalla, kun naama oli jo jäätyä tunturin puolessa välissä.

Muutamat laskut laskettiin, kateltiin raketteja ja lähdettiin autolle juomaan termarista teetä. Ajeltiin takaisin tukikohtaan ja sielä juotiin yksi siideri, valettiin tinat, ennustettiin tulevaa vuotta ja pistettiin nukkumaan.

Uusi vuosi oli mukava aloittaa, kun pää oli selvä ja uudet kujeet vain mielessä. Taisi jaloissa vähän kuitenkin kuntoilut hapottaa, koska ensimmäisenä päivänä ei käyty edes hiihtämässä. Juuri luistimia käytiin jäällä kokeilemassa, jossa syke korkeintaan nousi kaatumisen kauhusta kuin fyysisestä suorituksesta. Kivaahan se oli vaikken mikään pro ole luistimien päällä.. Juuri pystyssä pysyn ja eteenpäin pääsen. Ehkä vähän taaksepäin myös.

Lauantaina palattiin taas normi rytmiin ja lähdettiin tunturin päälle kiikkumaan. Illalla käytiin taas lyhellä hiihtolenkillä. Eli mikään ei muuttunut, vaikka vuosi vaihtui. Miksi mitään hyvää siis mitään hyvksi todettua muuttamaan.